Veera Vuorinen

TAITEILIJA TAITEEN TAKANA

Hei. Olen Veera Vuorinen, 20 -vuotias taiteen harrastaja Jyväskylästä.

Aloitin akryylimaalaamisen omatoimisen harjoittelun vuonna 2016. Vuosina 2017-2020 maalaaminen jäi vähemmälle lukio-opintojen vuoksi, ja myöhemmin jatko-opintojen vuoksi. Olen edelleen innokas maalaaja, mutta aikaa taiteiluun ei riitä taiteiluun yhtä paljon kuin joskus ennen.


Teokseni ovat tyyliltään abstrakteja. Rakastan käyttää erilaisia värejä, muotoja, tekniikoita ja hyödyntää monenlaisia materiaaleja osana teoksiani. Vuosina 2016-2019 tehdyt teokseni keskittyvät ennen kaikkea värien ja muotojen hyödyntämiseen, mutta alkuvuodesta 2020 löytämäni tyyli pyrkii käyttämään myös monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja välinetä. Joista uusimpana aluevaltauksena olen ottanut käyttöön spraymaalit. 
Tällä hetkellä keskityn akryylipohjaisten maalien käyttöön, mutta tavoitteenani on oppia hyödyntämään myös muita taidetarvikkeita, mm. akvarellivärejä. 

Kiinnostukseni psykologiaan näkyy myös taiteeni tekemisessä. Minua kiinnostaa ihmisten hahmotuskyky ja mielikuvitus, jotka puolestaan luovat yksilöllisen katsojakokemuksen. Kiertäessäni monia taidenäyttelyitä elämäni aikana, olen huomannut (erityisesti abstraktien) teosten nimeämisen vaikuttavan omaan katsojakokemukseeni. Siksi en erityisemmin nimeä omia teoksiani. Haluan jokaisen löytävän teoksiini oman yksilöllisen merkityksensä ja näkemyksensä.

Yhteydenotto

Instagram

 

Tapahtumat

Tällä hetkellä ei merkittyjä tapahtumia...


Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita